Toimintaperiaatteet
Mottomme on: "Asioilla on taipumus järjestyä!" Kasvatuksen kantava ajatus on aito välittäminen ja napakat rajat.
Mielestämme rajat ilman rakkautta ovat vankila, rajat ja rakkaus ovat turvallisuus. Kun nuori kokee olonsa turvalliseksi, on kuntoutuminen mahdollista.
Tukeminen ja terapointi ovat turhia ponnisteluja, elleivät ulkoiset rakenteet ole kunnossa. Edellytämme johdonmukaisuuden takia sijoittavan sosiaalityöntekijän
ja mahdollisuuksien mukaan myös huoltajien sitoutumista samoihin periaatteisiin. Ilman johdonmukaista kaikkien aikuisten yhteistä linjaa haaskataan voimavaroja
ja hämmennetään nuorta. Luovuuteen tuetaan, mutta ihmisiksi pitää oppia olemaan.
Terapeuttiset lähestymistavat
Ajattelemme, että nuoren elämässä on tapahtunut paljon ja usein varsin ikäviäkin asioita ennen kuin on päädytty huostaanottoon ja sijoitukseen.
Usein ennen nuoren tulemista meille takana on myös aiempia sijoitusyrityksiä. Elämäntarinan saaminen ehjäksi ja yhtenäiseksi on alku itsensä ja muiden
kanssa sovussa elämiselle. Tämän helpottamiseksi jokainen nuori käy läpi kokonaisvaltaisen kuntoutumisohjelman, joka koostuu arkisten taitojen opettelusta,
toiminnallisista ryhmistä, musiikkiterapiasta, hoidollisista keskusteluista psykiatrisen sairaanhoitajan kanssa, päihdeohjelman läpikäymisestä päihdetyöntekijän
tuella, psykiatrin tapaamisista sekä tarvittaessa psykologin tutkimuksista. Lähtökohta työskentelylle on sosiaalipedagoginen. NLP-ajattelulla on merkittävä rooli
työskentelyssämme. Uskomme, että jokaisessa ihmisessa on muutokseen tarvittavat voimavarat.
|
|
|